Baskien identiteetin symboli Guernican kaupunki tuhottiin pommimyrskyssä Espanjan sisällissodassa tasan 80 vuotta sitten, maanantaina 26. huhtikuuta 1937, kello 16.15 ja 19.30 välisenä aikana. Silloinen pyrkimys asutuskeskuksen ja siellä asuvien siviilien tuhoamiseen oli historiassa ensimmäinen laatuaan. Neljäsataa rakennusta viidestäsadasta tuhoutui ja tuhatkunta ihmistä kuoli. Francolainen historiankirjoitus vääristeli kuluneina vuosikymmeninä tapahtunutta sotarikosta. Nyt Guernica kamppailee unohdusta vastaan.
Lionel Richard* (Le Monde diplomatique, huhtikuu 2007)
Jos tapahtuma ei olisi inspiroinut espanjalaista maalaria Pablo Picassoa luomaan kuuluisaa mestariteostaan − kunnianosoituksena Guernican uhreille Pariisin maailmannäyttelyä varten vuonna 1937 − niin olisiko Guernican tuho jäänyt vain ihmiskunnan muistin varaan? Jos se olisi jäänyt vain kirjojen varaan, niin tapahtuman muisto oli varmasti himmentynyt, vaikka kuinka kuuluisia siitä kirjoittavat historioitsijat olisivatkaan.
Mutta miksi Francon joukot halusivat tuhota Guernican kylän, joka sijaitsi
Syynä oli baskimaan tilanne. Helmikuussa 1936 Espanjassa pidetyt kansanedustajavaalit antoivat voiton kansanrintamalle, jonka seurauksena Baskimaa sai poliittisen autonomian. Valitettavasti uusi hallitus ei ollut vielä toimintakykyinen, kun kenraali Francisco Franco teki 17.−18. heinäkuuta vallankaappauksen.
Huhtikuussa 1937 vain Baskimaa Espanjan alueen pohjoisosassa − Katalonian ja osan Aragoniaa ohella − pysyi enää tasavallalle uskollisena. Baskimaa hallitsi rikasta rautamalmialuetta, terästeollisuutta ja telakoita, joita vallankaappaajat tarvitsivat.
Pohjoisen kansallismielisen armeijan kenraali Emilio Mola tiedotti Francolle, että hän hoitaisi Baskimaan kolmessa viikossa. Hänellä oli käytössään 50 000 jalkaväen sotilasta sekä satakunta lentokonetta. Lisäksi hän saattoi luottaa Benito Mussolinin lähettämien italialaisiin joukkoihin ja Saksan Legiona Condoriin, joka käsitti 6500 vapaaehtoista jakautuneena panssarijoukkoihin sekä hävittäjä- ja pommituslentokoneisiin.
Kenraali Mola lähetti uhkavaatimuksen baskihallitukselle. Hän varoitti päättäneensä ”lopettaa pikaisesti sodan pohjoisessa” ja lisäsi: ”Jos antautuminen ei ole välitön, tuhoan koko Vizcayan maakunnan, aloittaen aseteollisuudesta.” Hän ei saanut vastausta ja ryhtyi toteuttamaan uhkavaatimustaan 31. maaliskuuta 1937.
Esikunnan johtajan everstiluutnantti Wolfram von Richthofenin määräyksestä Junker- ja Heinkel-pommikoneet tuhosivat systemaattisesti Bilboan ympäristön kyliä. Maanantaiaamuna 26. huhtikuuta lentäjät saivat tehtäväkseen murskata Guernican ja Durangon palopommeilla. Kaksi päivää myöhemmin nämä kaksi kaupunkia vallattiin vastarinnatta.
Koko toukokuun toteutettiin samaa strategiaa. Bilbao antautui 19. kesäkuuta 1937. Antautumisesta kieltäytyneiden baskien ei auttanut muu kuin pakata laukkunsa ja paeta Pyreneiden pohjoispuolella.
Francon kumouksellisten joukkojen johto julkaisi tilanteesta julkilausuman tiistaina 27. huhtikuuta 1937 tilapäisessä pääkaupungissaan Salamancassa. Se julkaistiin välittömästi kaikissa tasavaltaan kielteisesti suhtautuneissa ulkomaisissa lehdissä. Sen mukaan kansallismielisten syyttäminen lentokoneiden käytöstä oli ”panettelua”. Francolaiset julistivat verilöylyn tekijät ”punikeiksi”: tasavaltalaiset olisivat itse polttaneen kaupungit kieltäytyessään antautumasta.
Saatuaan näistä väitteistä tiedon, Baskihallituksen pääministeri José Antonio Aguirre vastasi kovasanaisesti. Hänen mukaansa pommitukset toteutettiin ”saksalaisilla lentokoneilla, jotka olivat kapinallisten palveluksessa”. Kansallismielinen radio vastasi syytämällä häntä valehtelijaksi. Aguirren syytöksistä Hitlerin sotilaita vastaan vaiettiin: ”Francon armeija ei sytytä tulipaloja, se valloittaa lojaalisti aseiden avulla. Punaiset joukkiot tuhoavat koska tietävät, että Espanja ei koskaan kuulu heille.”
Ranskan kommunistilehdistö ja vasemmistolehdistö yleensä piti kansallismielisten vastuuta näistä ”halpamaisista siviiliväestön pommituksista” kiistattomana. Todisteet Legion Condorin osallisuudesta operaatioon lisääntyivät, muuta eivät olleet riittäviä kumoamaan historian väärentäjien väitteitä.
Ranskalainen äärioikeiston edustajan Charles Maurraisin asenne oli tyypillinen, kun hän 11. toukokuuta 1937 kirjoitti L’Action française -lehdessä ”sadusta saksalaisten lentokoneista”, jotka ”olivat pudottaneet tonneittain pommeja”, mikä oli kuitenkin paljastunut ”bolsevikkien salajuoneksi” tarkoituksena peitellä ”punikkien rikokset”.
Tämä historian vääristely jatkui enemmän tai vähemmän Espanjassa aina Francon kuolemaan saakka vuonna 1975. Mutta todistaakseen nationalistit syyttömiksi ja rakentaakseen Euroopassa myönteistä kuvaa maastaan, virallisen historiankirjoituksen puolustajat valitsivat 60-luvun loppupuolella toisen suunnan: he sälyttivät kaiken pahan Hitlerille, Hermann Göringille sekä Legion Condorin komentajille.
Tämä sepitys oli helppo ratkaisu, olihan kulunut 20 vuotta Nürnbergin kansainvälisestä tuomioistuimesta. Espanjan antidemokraattisen äärioikeiston nöyristelijät eivät missään vaiheessa riskeeranneet itseään tuomitakseen tasavaltaa vastaan nousua eivätkä myöskään fasistivaltioiden liittoa fancolaisten kanssa. Päinvastoin, he myötäilivät vastakkaisia selittelyjä. He vähättelivät ahkerasti Guernican pommitusten laajuutta ja uhrien lukumäärää.
Heidän mukaansa francolainen komentaja ei ollut ennakolta tietoinen Legion Condorin suunnittelemasta pommituksista eivätkä saksalaiset pilotit olleet käyttäneet minkäänlaista harkintaa terrorissaan. Kohteena olisi ollut sillat ja asetehtaat esikaupunkialueella ja pilotit harhautuneet kohteessaan. Tulipalot ja suuri määrä ruumiita olisivat johtuneet harhalaukauksista.
Mitä saksalaisten näkökulmasta sitten tapahtui? Saksan kansa kuuli vasta Francon voiton jälkeen huhtikuussa 1937 Legion Condor sotatoimista. Useat julkaisut innostuivat ylistämään sen tehokkuutta. Vuosien 1914–1918 sodan sotilaista suositun kirjan julkaisseen Werner Beumelburgin uusi teos Taistelu Espanjasta julkaistiin vuonna 1940. Se kuvailee Espanjan sisällissodan kaikki tapahtumat kymmenessä luvussa ja arvioi tarkasti Hitlerin antama apu Francon joukoille.
Joka tapauksessa näissä julkaisuissa ei kerrota mitään siitä ”urotyöstä”, joka loi Legion Condorin surullisenkuuluisan maailmanmaineen. Myös Beumelburg toistaa Saksan natsipuolueen virallisen äänenkannattajan Völkischer Beaobachterin yleiseksi tekemään näkökannan, että Guernica ”tuhottiin täydellisesti punikkien toimesta”.
Vastoin joitakin vuosia myöhemmin levinneitä huhuja, Luftwaffen komentaja marsalkka Göring ei tunnustanut edes Nürembergin tuomareiden edessä Hitlerin joukkojen syyllisyyttä Guernican tragediaan. Hän oli yksinkertaisesti myöntänyt näyttäneensä vain vihreää valoa, jotta Espanjaa voitaisiin käyttää saksalaisten ilmavoimien kokeilukenttänä.
Natsien propagandaministeri Göbbels oli puolestaan lakoninen Journal-lehdessään: nähtävästi pettyneenä Espanjan kansallismielisten viattomuuden ilmaisuihin, hän uskoi Legion Condorin syyttömyyteen ja vaikutti vaivautuneelta jatkuvaan tapahtumien kieltämiseen.
Tapahtuman salaperäisyyttä on purettu melkoisen paljon vuoden 1945 jälkeen. Esimerkiksi entisten sotilaiden selittelyt ovat paljastavia, kuten Argentiinaan paennut entinen taistelulentäjä Wilfred von Oven kirjoittaa omassa teoksessaan vuonna 1978 kokeneensa vallankaappauksen jälkeisissä sotatoimissa ”historian intohimoisimman vaiheen”.
Saksan arkistojen avautumisen jälkeen on löydetty natsien ja Espanjan kansallismielisten välisestä yhteistyöstä lukuisia todisteita, jotka vievät perustan uskomukselta, että fancolaiset eivät olisi olleet tietoisia Legiona Condoren hyökkäyssuunnitelmista. Bilbaon antautumisen jälkeen 20. kesäkuuta 1937 kenraali Franco sähkötti Hitlerille kiittääkseen tätä saamastaan ”suuren Saksan kansan luottamuksesta”.
Guernican pommitus tuomitaan usein sillä verukkeella, ettei mikään sotilaallinen syy pysty sitä oikeuttamaan. Argumentti on ristiriidassa kenraali Molan ilmoittamiin tarkoitusperiin nähden. Pommitus paljastaa barbaarisuuden juuri sinä aikakautena, jolloin se oli uhka koko Euroopalle. Kyseessä oli äärimmäinen väkivalta ja halu tuhota fyysisesti vastustaja hintaan mihin tahansa, tosiasioita vääristellen.
Guernican unohtamista vastustetaan monin tavoin. Vuonna 2003 avattiin rauhanmuseo. On kuitenkin kiittäminen Picassoa siitä, että fasismiksi ymmärretty sana on saanut kuvallisen ilmaisunsa.
*Lionel Richard on Picardien yliopiston emeritusprofessori, joka on kirjoittanut erityisesti teokset L’Art et
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti